18. huhti, 2022

Pääsiäinen ohjusten varjossa

Pääsiäinen on aika jolloin tulee ajatella myös uskontoon liittyviä asioita.

KariX on lukenut uskontoihin liittyvää kirjallisuutta nuoresta asti.

Koraani, Raamattu, sekä muita uskontojen historian kirjoituksia.

Molemmista löytyy hyviä elämänohjeita ja pyrkimys rauhaan.

Tulkintatavasta voi aina olla eri mieltä.

Sotiin on aina vedetty mukaan pappeja ja uskonnollisia johtajia.

Uskontoja yhdistää pyrkimys rauhaan, sekä vähempiosaisten auttaminen.

Kun nyt pääsiäinen on ovella, miten me kaikki, ympäri maailmaa ajattelemme Ukrainan sodan kärsimyksistä, miten saisimme kauheudet loppumaan.

Kansojen kuuluisi olla yhtenäiset, tuomita julmuudet, saada barbaarimainen sota päättymään.

Olen näitä julmuuksia seurannut lehdistön kautta ja saanut selvän kuvan tapahtuneesta.

Mikään ei ole oikeuttanut tätä sotaan johtanutta ’’erikoisoperaatiota’’.

Mikään ei oikeuta tappamaan, raiskaamaan, hävittämään asuinrakennuksia, kaupunkeja.

Ihmettelen, jos Venäjän puolella taistelee uskovia henkilöitä. Ukraina ei aloittanut sotaa tai antanut sille aihetta. Ainoa aihe oli poliittiset pyrkimykset ja vallan halu.

Siviilikohteiden, sairaaloiden pommittamiset ovat mielestäni kauhun tasapainoa muuttavia iskuja.

Luodaan kuva pelottavasta asevoimasta joka ei kaihda keinoja.

Maan tasalle pommitettu Mariupolin kaupunki kaikkine siviili uhreineen jää tämän sukupolven muistoihin loppuelämän ajaksi.

Me kaikki olemme ihmisiä, Ukrainalaiset, Venäläiset.

Onko tämän antikristuksen ote omista sotajoukoistaan ja sotilasjohdosta niin suuri, että pitää uhrata oma kansansa ikuiseen häpeään. Mielestäni hyökkääjän saama ’’kunnioitus’’ on niin pohjaton ja tulee seuraamaan maata useiden kymmenien vuosien ajan.

Saksan arvet eivät ole parantuneet 80 vuoden aikana.

Verkkouutisten mukaan Venäjä on osallistunut ’’erikoisoperaatioilla’’ seuraavasti:

* 1946 Neuvostojoukot antoivat sotilasapua Mantshuriassa kiinalaiskommunisteille

* 1950 Neuvostoliiton ilmavoimat osallistuivat Korean sotaan

* 1956 Neuvostoliitto miehitti Unkarin

* 1960, 1964 ja 1969 Neuvostojoukot olivat aktiivisia Laosissa

* 1962 Neuvostojoukot olivat osallisina Algeriassa

* 1962 ja 1967 Neuvostojoukot olivat osallisina Jemenissä

* 1965 Neuvostojoukot olivat osallisina Vietnamissa

* 1967-1974 Neuvostojoukot tukivat Egyptiä arabien ja Israelin välisissä sodissa

* 1967 Neuvostojoukot olivat Syyriassa

* 1967, 1975 ja 1984 Neuvostojoukot olivat osallisina Mosambikissa

* 1968 Neuvostojoukot miehittivät Tsekkoslovakian

* 1969 Neuvostojoukot ottivat yhteen Kiinan armeijan kanssa Ussurijoella

* 1970 Neuvostojoukot olivat osallisina Kamputseassa

* 1974 Neuvostojoukot olivat osallisina Bangladeshissa

* 1975-1979 Neuvostojoukot olivat osallisia Angolassa

* 1977 Neuvostojoukot olivat osallisia Etiopiassa

* 1978 Neuvostojoukot olivat osallisia Nicaraguassa

* 1979 Neuvostojoukot miehittivät Afganistanin 10 vuodeksi

* 1982 Neuvostojoukot olivat osallisina Syyriassa ja Libanonissa

* 1987 Neuvostojoukot olivat osallisina Tsadissa

* 1988 Neuvostojoukot olivat osallisina Karabahissa

* 1989 Neuvostojoukot tappoivat 19 ja haavoittivat 291 georgialaista Tbilisissä

* 1991 Neuvostojoukot olivat osallisina Etelä-Ossetiassa

* 1991 Neuvostojoukot tappoivat 15 liettualaista Vilnassa ja hyökkäsivät mielenosoittajien kimppuun muissa kaupungeissa

* 1991 Neuvostojoukot tappoivat seitsemän latvialaista

* 1991 Neuvostojoukot tappoivat kolme Moskovassa

* 1991 Järjestäytymättömät Moskovan lähettämät venäläisjoukot osallistuivat Jugoslavian sotaan

* 1992 Venäjän joukot olivat osallisina Abhasiassa

* 1992 Venäjän joukot olivat osallisina Tadzikistanissa

* 1992 Venäjän joukot olivat osallisina Moldovan Transnistriassa

* 1993 Venäjän joukot tappoivat noin 150 yksistään Moskovassa

* 1994 Venäjän joukot aloittivat ensimmäisen Tsetsenian sodan

* 1999 Venäjän joukot aloittivat toisen Tsetsenian sodan

* 2008 Venäjän joukot hyökkäsivät Georgiaan

* 2014 Venäjän joukot miehittivät Krimin, joka liitettiin Venäjään, ja miehittivät osan Donbassia

* 2015 Venäjän joukot osallistuivat sotaan Syyriassa

  • Tieto, Verkkouutiset

Listauksesta puuttuvat esimerkiksi 1962 Kuuban ohjuskriisi ja Moskovan rauhanturvaoperaatiot Sierra Leonessa, Sudanissa, Burundissa, Kosovossa, Bosnia ja Herzegovinassa, Liberiassa, Tsadissa ja Angolassa.

Lisäsin vielä muutaman kohdan

  • 2013 Ukrainan Maidanin mielenosoitukset, useita kuoli Venäläismielisen hallinnon johdosta poliisivoimien käyttämiin rautaputkiin sekä tulitukseen.
  • Malissa toimii Venäjän palkka-armeija. 
  • https://www.france24.com/en/africa/20220405-france-alarmed-by-mali-killings-involving-russian-mercenaries

Elämme vuotta 2022, pidin vielä viime syksynä ihmiskuntaa sivistyneenä. Listausta kun katsoo samat ikiaikaiset vallanhalut ja ahneus pursuaa taustalta.

Miten Venäjä voi ortodoksisen uskonnon pohjalta suoda itselleen valtuuksia ja oikeuttaa niitä kansansa silmissä. Patriarkka Kirill puolustaa Venäjän raakuuksia, Kirill totesi sodan jakavan kansaa seuraavasti ”kummalle puolen Jumalaa ihmiskunta asettuu”. Putin on valjastanut myös uskonnon sotaa tukevaksi elementiksi. Lausahdus sinänsä jakaa kansoja ja antaa käsityksen sodan laajentumisesta uskon varjolla, oikeutettuna, mielestäni tuomittava lausunto, jota ei pitäisi käyttää kirkollisissa piireissä. 

Venäjän johto sekä Kirill edustavat pahuuden voimia. Häpeän viitta tulee laskeutumaan Venäjän ylle, historia ei tule unohtamaan tätä hulluutta.

1988 vuoden jälkeen on huomioitavaa sotien kohdistuneen naapurivaltioihin, tsaarin aikaisiin rajoihin.

Uskonkin, ettei tämä tule jäämään tähän. Vaarassa ovat kaikki maat jotka ovat irroittautuneet entisestä Neuvostoliitosta.

Yhtenäisyys Eurooppaan ja Natoon ovat ainoita lisäturva mitä on nyt saatavilla.

Pienten liittoutumattomien maiden ei ole mahdollista alkaa hyökkäyssotaa, ainoa mahdollisuus on puolustus ja katsoa mihin se riittää.

Alan myös ymmärtämään Elon Muskin ajatusta asuttaa muita planeettoja, tämä planeetta kärsii narsismista, ahneudesta, vallanhalusta, rahasta. Rauhaisaa yhteiseloa lienee turha odotella jatkossakaan.

KariX