16. heinä, 2022

Katsaus, mitä lehdet julkaisee

Afrikasta Latinalaiseen Amerikkaan

Carl Bild kirjoituksessaan Taloussanomissa 11.7.2022 kiteytti maailman tilannetta seuraavasti.

”Nyt ei ole kyse vain uudesta järjestyksestä vanhan Neuvostoliiton alueilla, eikä vain uudesta järjestyksestä Euroopan turvallisuuden kannalta, vaan uudesta maailmanjärjestyksestä, josta ennen kaikkea amerikkalainen valta ja Yhdysvaltojen vaikutusvalta on painostettu pois”, Carl Bildt sanoo.

Kaksi rauhanturvaajaa kuoli Malissa kapinallisten tehtailemasta pommista, viisi haavoittui.

Mali on ollut kauan ulkomaisten voimien vaikutteessa.

Viime kuussa aseellisten ryhmien hyökkäyksessä kuoli 132 siviiliä.

Malissa vaikuttaa Al-Qaida järjestö sekä Isis.

Al-Qaidan ja Isiksen vahvistuminen on tuonut alueella sekasortoa ja turvattomuutta.

Mali kuului Ranskan siirtomaihin, myöhemmin Ranska on vetänyt joukkonsa pois.

Tuhansia ihmisiä on kuollut, miljoonia paennut konfliktialueelta.

Malissa toimii Wagner ryhmä, jälleen voidaan todeta Venäjällä olevan mukana toiminnassa.

Virallisesti Wagnerin paikallaolo kielletään, he ovat ’’sotilaskouluttajia’’.

Kylissä tehdään ratsioita, ruumiita on silminnäkijöiden mukaan kaikkialla.

Malin tärkein vientituote on kulta, 2019 vietiin 65 tonnia kultaa ulkomaille.

Malin kaivoksilta päätyy myös Venäjälle kultaa.

Human rights watch:n mukaan Venäläis-sotilaat tappoivat operaatiossaan 300 siviiliä.

Sudan, on Afrikan valtio, jossa Venäjä on operaatioineen vaikuttamassa.

Sudan on suurimpia kullan lähteitä Venäjälle, Wagner toimii Sudanissa samalla tavoin kun Malissa.

Sudanista arvioidaan n. 30 tonnia salakuljetettavan kultaa vuosittain Venäjälle.

’Sotilaskouluttajat’’ keskittyvät maan hallinnon tukemiseen sotilaallisella voimalla.

Propakandan kaikuja alkaa kuulua myös Etiopiassa, Euroopassa propagandan mukaan taistellaan fasismia vastaan ja Ukrainassa natseja vastaan.

Tuttua kielikuvaa Venäjän hallinnolta.

Venäjältä ja Ukrainasta on tullut alueelle n.70 prosenttia viljasta, Somaliaan 90 prosenttia.

Merkit näyttävät selkeältä, Putin haluaa katkaista Sahelin kaistan myötä Afrikan kahtia.

Sotilastukikohtia, varustelua, mielipiteisiin vaikuttamista.

Afrikan maista on odotettavissa pakolaisia Eurooppaan lisää, ahdingon sattuessa kohdalle muuttoliike alkaa. Tämä voi olla tarkoituskin.

Samalla hallintaan pyritään saattamaan Atlantin ja Intian valtameren alueet.

Jokaisen pitäisi nähdä todellisuus mihin Venäjä on johtamassa toimintaansa.

Monessa maassa käydään Ukrainan ohella valloitussotaa ja vaikutusvallan lisäämistä.

Hitler yritti sitä toisessa maailmansodassa, Venäjä on aloittanut hankkeet jotka ovat verrattavissa samaan aate suuntaukseen.

Turkki vapautti satamastaan rahtialuksen Zhibek Zholyn, lastinaan laivalla on Ukrainasta varastettua viljaa. Laivan päämäärä on toistaiseksi hämärän peitossa, uskon päämäärän olevan joko Sudan, Mali tai Somalia. Vilja-avun tarkoitus on luoda riippuvuutta sekä valmistella Venäjän hyväksyntää väestölle.

Turkin Kiova suurlähettiläs on kutsuttu Ukrainaan keskustelemaan asiasta.

Asiasta uutisoi Interfax.

Keski-Afrikan tasavalta, Kongo, Madagascar, Mosambik, Angola, Algeria, Senegal, Eritrea ovat myös voimakkaasti Venäjän mielisiä.

Noin kolmannes Afrikan pinta-alasta on muuttunut venäjän myönteiseksi.

Kongo on myös tärkeä maa, tietokoneissa, puhelimissa yms ja autoteollisuudessa käytettäviä raaka-aineita tuotetaan Kongon tasavallassa. Kongossa on taisteluiden myötä kuollut vuosien aikana n. 5,4 miljoonaa ihmistä. 

Kongo on rikas maa, mineraalien arvoksi on arvioitu 24 biljoonaa dollaria.

Vaikka Kongo on rikas Afrikan valtio niin rikkaus ei näy, tulot ei ohjaudu kansalaisten hyvinvointiin.

Afrikka on saanut kärsiä vuosien aikana sisällis sodista, riistosta, orjakaupasta, diktaattoreista.

Nyt Venäjästä.

Venäjän aikeet lienevät saada Sahelin käytävä hallintaansa ja päästä Intian valtameren ja Atlantin merialueen hallitsijaksi. Samalla Afrikan maat rahoitttavat kullalla ja mineraaleilla toimintaa.

Odotettavissa on kiinteitä sotilastukikohtia sekä sotasatamia maiden rannikko alueille. Tämän johdosta onkin hyvä pakotteet jotka keskittyvät kullan myyntiin.

Kiinan vaikutus Afrikkaan on suuri.

Kiina on sijoittanut Saharan eteläpuolisille alueille 2007-2022 20,25 miljardia euroa.  

2020 asti, Swasimaalla ja osin Somalialla on kiinteät kauppasuhteet Kiinaan.

Arviolta n. miljoona Kiinalaista asuu Afrikassa, rahoja on sijoitettu tiestöön, maatalouteen.

Kiinan sotilaallisesta roolista Afrikassa voidaan olla myös huolestuneita.

Kiinan kauppaa on käynyt Angola, Namibia, Nigeria, Kenia, Sambia, Etelä-Afrikka, Kongo.

Kiinan vaikutus Afrikan tulevaisuuteen on merkittävä.

Sotilaallinen toiminta, Zimbabwessa on sekä Djiboutin laivastotukikohta. 

Zimbabwen uutisointi on mielenkiintoista, ’’Venäjä tuhoaa Ukrainassa ulkomaisia aseita ja joukkoja’’.

Ulkomaisen lehdistön kautta ei ole vahvistettu kyseistä tapahtumaa.

Vihapuheen määrä radiokanavilla pyritään vähentämään, mitä se kertoo maan tilasta.

Informaatio vaikuttaminen on alkanut.

Iranin sotalaivoja on myös nähty Punaisella merellä, kohteena voi olla öljytankkerit, varjosotaa käydään provosoimalla maiden hallintoa ja väestöä. Haltuunotoilla voidaan pahentaa öljykriisiä entisestään.

Jemen, Iran tukee Jemeniä. Viikolla aseiden salakuljettajat saatiin kiinni Yhdysvaltojen ja Britannian toimesta. Useita ohjuksia saatiin takavarikoitua. Aseiden osoite Houthi-kapinalliset Jemenissä.

Intialla ja Venäjällä on ollut pitkät ja hyvät suhteet toisiinsa, Venäläinen öljy virtaa Intiaan. Kivihiilen vienti Venäjältä Intiaan kasvaa. Euroopan Unioni on asettanut kivihiilen pakotelistalle.

Öljyä Intia ostaa Venäjältä yli oman tarpeen. Mahdollisesti öljyä viedään Intiasta toisiin valtioihin.

Intia on ollut suuri aseiden ostaja Venäjältä vuosien ajan.

Intia, Iran hallitsee Intian valtameren pohjois-osaa.

Mainittavaa on Brasilian, Venäjä myönteiset lausunnot mediassa.

Venezuelan ja Nicaraguan venäjä mielisyys ovat myös varteenotettavia tekijöitä.

Nicaragua tiivistää yhteistyötä Iranin kanssa, puhutaan taloudellisista kaupankäynnistä.

Brasiliassa Bolsanaro on lähentynyt Putinia, diktaattori on väläytellyt puheissaan Venäjän joukkojen sijoittamista Latinalaiseen Amerikkaan.

Kolumbiaan saatiin uusi presidentti, Gustavo Petro. Entinen m-19 terroristiryhmän sissi. Vasemmistolaisen Presidentin valinta aiheuttaa huolta Yhdysvalloissa.

Brics maat Venäjä, Kiina, Intia, Brasilia, Etelä-Afrikka ovat myös vaikutusvaltainen kokonaisuus.

Kaupallisesti liittouma vastaa koko maailman bruttokansantuotteesta 1/4 osan. 

Miksi halusin tehdä näinkin kattavan kirjoituksen Afrikasta Latinalaiseen Amerikkaan?.

Lähinnä oli mielessäni kartoittaa maat jotka ovat uhka läntiselle kulttuurille ja Euroopalle.

Sotilaallisen voiman kasvaessa liittoutumien kautta Atlantilla ja Intian valtameren ympäristössä antavat aihetta ajatella maailman laajuisesta kriisistä.

Vaikutusvallan kasvaessa Yhdysvaltojen suuntaan, paine lisääntyy ja toimiin ryhtymisen kynnys pienenee. Jätin tarkoituksella kirjoituksesta pois Japanin, Australian tilanteen, Vietnamin, Pohjois-Korean, Taiwanin. Palaan niihin myöhemmin.

Kirjoittaessani sain kuvan Naton laajentumisen tärkeydestä. Nato pystyy vastaamaan idän aiheuttamiin haasteisiin. Naton jäsenmaita tulisi lisätä aktiivisesti ja helpottaa jäseneksi pääsyä.

Venäjän ja liittolaisten ryhmä on laaja, joka tukee vasemmistolaista aatetta, sekä maiden alistamista omien tarkoitusperien mukaiseksi. Lopuksi voisi todeta Carl Bildin näkemyksen olevan ajankohtainen.

KariX

Lähdetiedot: