20. elo, 2022

Uskottavuus meni

Bileet

Keräsin ulkomaiset lehdet jotka julkaisivat 19.8.2022 Pääministerin bile sekoilun. Tässä ei ole edes kaikkia.

Päämisteri edustaa Suomea Euroopassa ja maailmalla. Julkisuuskuva joka nyt luotiin koskee meitä kaikkia. Nato maat varmasti miettivät nyt onko Suomi varteenotettava kumppani.

Euroopan unionissa edustustilaisuuksissa ja tapaamisissa voi tulla vaivautuneita tilanteita.

Uskottavuuden hävitessä myös sanojen painoarvo vähenee.

Alla oleva lista oli n.4 tunnin aikana julkaistut artikkelit. Julkaisuissa oli myös video nähtävillä.

Voisi todeta uutisen tavoittaneen Euroopan sekä suuren osan Telluksemme uutisten lukijoista.

Pääministeri Marin (SD) ei saa millään tavoin asiaa painettua villaisella. Arvokkuuden säilyttämiseksi olisi virka jätettävä nopeasti. SDP liitetään Marinin ohella ’’jauhojengiksi’’, tästäkään nimestä ei voi syyttää kuin pääministeriä itseään. Puolueen tuki asialle tuntuu käsittämättömältä.

Sari Essayah toivoo Marinilta (SD) virallista selvitystä päätöksentekokyvystä. Sanna Marinin uskottavuus päämisterinä on mennyt myös eduskunnassa.

Tiedonannossa Essayah toteaa:

On hyvä, että pääministeri on oma-aloitteisesti pitänyt tiedotustilaisuuden medialle, mutta julkisuudessa olleiden tietojen perusteella on aiheellinen huoli siitä, onko pääministerin virkatehtävien hoito ja päätöksentekokyky aiheuttanut kansallista turvallisuusuhkaa tai heikentänyt pääministerin itsensä turvallisuutta, Essayah sanoo tiedotteessa.

Täyttä asiaa,

Tänään 20.8.2022 on maailmalla reagoitu asiaan, mm. vdeo ja pääministeri pääsi Yhdysvaltojen sketsiohjelmaan.

Lisää tulee ulkomailta, 

Aika intiimiä….

Listauksesta lukija voi katsoa videon miltä Suomi näyttää nyt.

KariX

Ulkomaiset lehdet jotka ovat julkaisset Marinin bilesekoilun.