5. marras, 2022

Kirjoituksia, kannanottoja Suomesta ja maailmalta

Blogista riittää jaettavaksi

Kulunut viikko on ollut kiireinen, valmistelu erääseen vaalitenttiin on lisännyt tutkinnallisia paineita.

Tentti ei ihan tule menemään kaavan mukaisesti, ensi viikolla julkaistaan asiasta lisää.

Hyvät lukijat, blogi kirjoituksiani seuraa yhä kasvava joukko valveutuneita lukijoita.

Toivoisin, että kirjoituksiani jaetaan myös sosiaalisessa mediassa.

Paras tapa on, kopioida teksti omalle pöydälle ja jättää pois lähdetiedot.

Lähdetiedot löytyvät kuitenkin näiltä sivuilta.

Lähdetietojen laittaminen esim. Facebookiin johtaa myös lähdetietojen kuvien julkaisuun.

Kuvien julkaisu ei aina ole soveliasta, joku voi pahoittaa mielensä.

Kirjoitukseni lopussa on aina nimimerkki tai koko nimeni. Olisi hyvä jos, ne ovat julkaisussa mukana. Eräät ovat käyttäneet kirjoituksiani pohjana lehtien mielipidepalstoilla, omalla signeerauksellaan. Tämä ei ole suotavaa.

Sivuistani kertominen tuttaville on hyvä asia. Tarkoituksena on saada jaettua mahdollisimman paljon oikeaa tietoa.

Jos olet huomannut, tieto on sitä mitä kuulemme usein median kautta. Totuus on usein syvemmällä ja vaatii tutkintaa ja aikaa.

KariX

Jk. KariX toivottaa kaikille hyvää Pyhäinpäivää